Do svidanija

Olipa reissu ja tulipa taas tehtyä.

Melkein sanoisin, että aikataulu oli ehkä hieman kireähkö, mutta yllättävän luontevasti se sitten kuitenkin sujui. Siittä huolimatta, että päivässä ajoimme keskimäärin 391.7 km. Tietenkin oli päiviä jolloin ajoimme aamuyöstä yömyöhään ja sitten taas oli päiviä jotka vietimme pelkästään rakkaan harrastuksemme parissa ja mikäs sen mukavampaa. Reinikaisen sanoin "Ei sitten niin mikään".

Yhteensähän matkaa tuli taitettua 11358km. Ei tietenkään kovin paljon, mutta jos laskee että aikaa oli kuitenkin vain 29 päivää, niin onhan sitä tietysti siinäkin. Autohan kesti nuokin kilometrit kuin vettä vaan. Ainoastaan kytkin hieman reistasi alkumatkasta, mutta muuten ei juuri yskähdellyt. Harmi ettei tuollaisia autoja enää tehdä. Jos Passatin jättäisi 3v:ksi seisomaan kuusen alle, niin ei varmasti menisi ihan helposti katsastuksesta läpi, saatika että kestäisi tuollaisia kilometrejä vailla huolen häivää.

Taas tuli yksi esimerkki, että kompromisseja ei todellakaan kannata tehdä. Villen kanssa mietittiin mersua tusatessamme, että pitäisiköhän vetokoukulle tehdä jotain. Se oli nimittäin korin osista oikeastaan kaikkein alimpana. Ville ehdotti, että otetaan se kokonaan pois ja minä taasen tuumasin, että nostetaan sitä hiukan. Hölmönä ajattelin jälleenmyyntiarvoa ja sitä että siittä saamme auton vedettyä ylös ojasta tms typerää. Aikamme kun hakkasimme päitämme yhteen, ajattelimme, että jos ei kerran nosteta, niin ei myöskään oteta poiskaan. Neuvottelun lopputulos sopi täydellisesti laiskanpulskeille lapsellisille väitteilijöille. Ylävitoset ja olimme tietenkin tyytyväisiä, kun ei sitten kerran tarvinnut tehdä kumpaakaan. Onkohan Mersun nykyinen omistaja samaa mieltä kanssamme?

Autohan laitettiin sitten myyntiin, kun pääsimme suomeen ja sehän vietiin tosiaankin käsistä. 3pv myynnissä ja varmaan parikymmentä puhelinsoittoa. Ensimmäinen paikalle ehtinyt luonnollisestikin keräsi ikiliikkujan talteen. Hieno auto ja varmasti paljon kilometrejä edessä. Paljonkohan reissu sitten kaikenkaikkiaan tuli maksamaan? En tiedä vielä, koska olennaista muutosta se ei ainakaan omaan krooniseen rahapulaani juurikaan tuonut. Ihan yhtä persaukiselta tuntui ennen reissua, kuin nyt sen jälkeenkin. Lasketaampa:

Täysin säälimättä käytimme maailman vähäisiä luonnonvaroja 1376.7 litran verran. Tasingossa annoimme vastikkeeksi yhteensä 870.33 verellä ja hiellä ansaittua euroa. Tämä siis tekee diisselin keskihinnaksi 0.63 euroa/litra. En tiedä onko rajan takana ruoho vihreämpää, mutta sen tiedän, että polttoaine on ainakin halvempaa.

Majoituksista maksoimme 28 yön aikana 1228.34 euroa. Autossa nukuimme 6 yötä, mutta näistäkin osasta jouduimme tietenkin maksamaan parkkiPepelle hieman päivystyskorvausta. Olihan mies kuitenkin täydessä operatiivisessa valmiudessa koko sen ajan, kun me kuorsasimme ja piereskelimme mersun peräosassa. Tämähän tekee sitten tietenkin 10.97 euroa/nuppi/yö. Ei sekään kovin kalliilta kuullosta. Varsinkaan kun ei tiedä millaisesta luukuista tässä nyt puhutaan. Sanotaanko, että majoituksen taso oli näin seuruetta katsoessa varsin kohtuullinen. Tuskinpa mekään kuitenkaan mihinkään kermaan lukeuduimme. Ihonväristämme ja äidinkielestämme huolimatta. Siis paikallisten mielestä.

Autoon saimme kulumaan kaikenkaikkiaan 3011.31 euroa, josta hankintahinta käsitti 1500 euroa. Tämä hinta sisältää aivan kaiken mitä autolle tehtiin ja mitä varusteita autoon ostettiin. Nyt kun sitten lasketaan reissun kokonaiskustannuksia auton myynnin jälkeen, niin päästään lukemaan 5630 euroa, joka tekee siis osallistujaa kohden 1407.50 euroa. Oikeastaan melko normaali hinta reissukuukaudelle. Huomioitavaa on tietenkin, että matkaseuran rasittavuudelle ei ole tässä yhteydessä laskettu numeraalista arvoa. Kärsimyshän on monesti täysin rahassa mittaamatonta. Vaikka hauskaa meillä tietenkin oli. Tai siis ainakin minulla.

Hintaan ei tietenkään ole laskettu myöskään tallissa vietettyjä päiviä, iltoja, eikä niitä seuraavien humalansekaisten öiden kustannuksia. Näin jälkikäteen ajateltuna, olisi ehkä pitänyt niistäkin pitää pienimuotoista kirjaa. Voisi lukemat olla hieman toiset. Yhtäkaikki, niin reissu tuli siis maksamaan 0.12 euroa/kilometri/nuppi. Ei kyllä paha hinta siihen nähden, että se sisältää aivan kaiken. Polttoaineet, vakuutukset, viisumit, ruuat, majoitukset yms...

Melkeimpä sanoisin, että mikäli olisimmekin päässeet alkuperäisen suunnitelman mukaiselle reitille, tuskin olisimme päässeet läheskään näin edullisesti.

Noh, mitäs jäi sitten eri maista mieleen. Eipä juuri kummempia. Venäjästä jäi ehkä eniten mieleen se, että Moskova toimii kyllä melko täydellisenä rajana koko maalle. Ihmiset muuttuvat huomattavasti ystävällisemmiksi mitä enemmän itään päin mennään. Moskovan ja Suomen välillä kun yrittää mennä toimittamaan hiemankin oudolla Venäjän aksentilla, niin yleensä vastapuolen käytös on melko töykeää. Joskus jopa hyvinkin töykeää. Moskovan jälkeen taasen saattaa olla, että myyjältä irtoaa jopa ihan pieni hymykin. Ylipäätään ihmiset olivat hyvin paljon iloisempia idässä.

Myöskin miliisien korruptoituneisuus on kyllä sitkeässä elävä legenda. Oikeastaan Venäjällä meitä ei pysäytetty kertaakaan. Muutaman kerran meinasivat viittoa sivuun, mutta nähdessään joko ohjaamon kerjäläiset tai ulkomaalaiset kilvet, niin huitoivat nauraen jatkamaan matkaa. Ylipäätään henkilöautoja oli pysäytetty todella vähän. Rekkoja sitten taasen sitäkin enemmän. Ehkäpä se "palkanlisän" kerjääminen on elintason noustessa siirretty enemmänkin yritysten harteille, kuin tavallisten ihmisten. Ei välttämättä haluta enää tässä vaiheessa herättää ylimääräistä negaatiota tavallisten demarien keskuudessa. Suuttuvat vielä ja vaihtavat puheenjohtajaa tai jotain.

Entäs Kazakstan sitten. Luulin, että pohjanmaalla on tasaista. Väärässä olin. Kazakstanissa ei silmä tökkää ennen horisonttia juuri muihin kuin kameleihin taikka villihevosiin. Jos niihinkään. Täysin tasaista aroa ja kun ajelee suoria teitä pitkin 3 päivää, niin rajoilla on alkaako yhtään kyllästyttää. Matkaseurasta huolimatta. Rahaa öljyvaltiolla tietenkin on ja se jakautuu juuri niin epätasaisesti kuin öljyvaltioissa yleensäkin. Aralin kylässäkin käytiin ihmettelemässä satamaa ilman merta ja kummallista oli. Juoppoja oli kuitenkin yhtä paljon kuin Turussa laivan saavuttua satamaan, siittä päättelimme ettei meri voi olla kovin kaukana. Taikka sitten paikallisten humala on hieman pidempikestoista sorttia. Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon, koska itse järvelle olisi ollut noin tunnin automatka. Jälkeenpäin ajatellen tosi harvan laivaturistin humala on Tampereellekaan tullessa juurikaan laantunut, vaikka loppumatkan tulisi kävellen.

Sitten Kirgiisiaan. Selkeästi kaikkein maisemallisin reissun kohdemaista. Kuten myös köyhin ja sitä myöten myös halvin. Ihmiset olivat reissun ystävällisimpiä ja englantiakin puhuttiin melko laajasti. Kuten myös saksaa, mikä oli melko kummallista. Meillehän se on sinällään aivan sama, koska me emme puhu kuin suomea ja Sami savoa. Hieman harmittaa ettemme ehtineet perehtyä maahan oikein kunnolla, mutta pitäähän sitä tietysti seuraavalle reissullekkin jotain jättää. Sinänsä hauska maa, kun alkoholia myydään tietyissä osissa ainoastaan sivistyneeseen ruokailukäyttöön. Tämän saimme tietysti huomata eräässä aamupalaravintolassa, kun jäimme oven suuhun ruokailemaan. Samalla kun hieman käynnistelimme krapulan jähmettämiä elimistöjämme, niin tarjoilijamme tuli ohjaamaan meidät sermien reunustamaan loosiin, jossa voisimme harrastaa paheellista elämäntapaamme aivan niin paljon kuin haluaisimme häiritsemättä muita asiakkaita ja kadunmiehiä. Oikeasti aivan mahtava ratkaisu sijoittaa kohmeiset haamunvalkeat suomalaiset pois muiden silmistä. Tässä oli varmasti kyseessä se paljon puhuttu win-win-tilanne. Pitänee kyllä todetta, että näytti sitä muissakin looseissa olevan vastaavia hampuuseja. Paikallisia tosin. Olimme siis tasollamme.

Uzbekistan oli taasen jotain aivan muuta mitä oletin. Johtuu ehkä enemmän allekirjoittaneen vanhoillisista ja rajoittuneista maailmankäsityksistä kuin mistään muusta. Maa oli tosiaankin älyttömän länsimaalainen. Mikä ei tietenkään ole hyvä asia. Mitä järkeä on ylipäätään matkustaa, jos kaikkialla on samanlaista kuin kotona? Noh, onneksi eroavaisuuksiakin kuitenkin löytyi. Huikeaa historiaa ja melkoisen haastavaa valuuttapolitiikkaa. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka. Vaivaa se tosin hieman vaatii omatoimimatkailijoilta, mutta kuitenkin.

Reissun kusipäät löytyi tietysti autokuntamme matkanjohtajan lisäksi Kazakstanin rajoilta. Oikeastaan ainut paikka missä ihmisiä haettiin jopa passintarkastusjonosta maksamaan tulospalkkiota rajavartijoille. Toista kertaa Kazakstaniin pyrkiessä oli sen verran kova kiire, ettemme joutaneet maleksimaan vuorokautta rajojen välillä vaan jouduimme ostamaan tiemme rekkajonojen ohi. Vitutti. Riittävästi kun on aikaa, kärsivällisyyttä ja avointa mieltä, niin rajamuodollisuudet menevät yleensä aivan hyvin. Olisi varmasti mennyt meilläkin jos allekirjoittanut omaisi edes yhtä kuvatuista ominaisuuksista.

Oikein kunnon turpakäräjiä emme tietenkään nähneet, ellei sitten lasketa Vaalimaan raja-asemalla tapahtunutta pientä säälittävyyden ja koomisuuden välillä olevaa kesäteatteria. Siellä tietenkin kaksi jo eläköitynyttä suomalaista aikamiespoikaa oli tulossa Viipurista riiausreissulta ja toisella oli ilmeisesti isompi tarve päästä erinäisiin testeihin, kuin toisella. Siitähän se kiukku tietysti syttyy, kun toisella ei ole laput heti valmiina ja varmasti kiilasikin jonossa. Autokin haisi kuulemma pahalle.
Tapahtuma kuitenkin kaikessa koomisuudessaan muistutti meitä siitä mistä olemme lähteneet ja mihin olemme jälleen saapumassa.

Tiet olivat pääsääntöisesti jopa Venäjällä melko siedettävässä kunnossa. Ei oikeastaan ollenkaan sellaista mitä meille taas uskoteltiin. Ainoastaan kiertotiet olivat hieman arveluttavia. Vähän sama kuin sen Venäjän kielen kanssa. Ei sitä oikeasti tarvi osata juuri yhtään. Kirjaimet ovat oikeastaan sellaiset välttämättömät ja muuten elekielellä pärjää kyllä varsin mallikkaasti. Sanoja oppii kyllä sitten pitkin matkaa, kuten esim: "zajoba" kusipää.

Se oli sellainen reissu se. Hauskaa oli ja tosi iso kiitos matkaseuralle ja kotiosastoille, jos ei ollut aina ihan helppoa meilläkään, niin tuskin teilläkään. Reissu oli kyllä mahtava esimerkki siitä kuinka paskapuhe muuttuu joskus todeksi. Miksi siis unelmoida yksikseen, miksei vaan lätistä paskaa?

Do svidanija...